Mulla on kamala olo. Kokoajan. Iskä soitti kaupasta ja kerto et se osti mulle jäätelöä. Jäätelöä mulle? En haluu syödä sitä, en haluu oksentaa. Kädet tärisee, oksettaa, ahdistaa, heikottaa. Hain raejuustopurkin jääkaapista, rasvatonta tietysti, söin sen kokonaan. Se onkin ainut asia, minkä oon saanu pidettyy sisälläni, tähän mennessä oon oksentanut 2 palaa ruisleipää, välipalakeksin ja 5 kirsikkatomaattia. Itkin vessan lattialla, koska en pystyny oksentamaan enempää. Oikeesti, kuka on niin säälittävä että oksentaa kirsikkatomaatteja?
Viiltelin viimeks viikko sitten, tänään revin noi arvet auki. En muista millon mua on viimeks ahdistanut näin paljon, tää alko ihan yhtäkkiä eikä mee enää pois. Suututan kaikki, pilaan kaiken, en tee mitään minkään eteen, haluun vaan nukkua, syödä ja oksentaa. Ja olla yksin. Kukaan ei ymmärrä mua, ne luulee, että haluun ärsyttää tahallani, pilata niiden päivän. En mä sitä halua, mä vaan aina puran pahan oloni vihana muihin. En oo pystyny kertomaan kellekään mun ongelmista, en kellekään. Kuvittelen, ettei mun tarvii, ainahan mä oon osannu pitää huolen itsestäni. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin tuntua, etten pysty enää pitämään itseäni koossa, etten enää ees halua. En oo jaksanut mennä kouluun, kahen viikon aikana oon ollu koulussa yhteensä kolme päivää. Hyvä minä, taas kerran. En vaan haluu lähtee kotoa mihinkää, pelkään ihmisten katseita. Pelkään, että kaikki näkee miten paksut reidet mulla on, miten hyllyvä maha, miten valtava oon. Mua ahdistaa niin helvetisti, tuntuu etten pysty hengittämään. Itkettää, mutten pysty itkemään. Mua on alkanut pelottamaan, ekaa kertaa ikinä, et mitä jos en pystykään enää hallitsemaan itseäni. Tänään vasta tajusin kirkkaasti, etten oikeesti pysty. Bulimia ja masennus on saaneet vallan musta, enkä voi sille yhtään mitään yksin.
Tulkaa joku ja ottakaa tää tunne pois multa, pliis.
